Hätävarjelun on oltava välttämätöntä

Hätävarjelun on oltava välttämätöntä, jotta se olisi oikeutettua. Ratkaisussa KKO 2020:88 oli kyse tapauksesta, jossa B oli pahoinpidellyt puolisoaan A:ta ja heidän kahta 9–10-vuotiasta lastaan sekä uhannut tappaa A:n. A oli tämän jälkeen lyönyt pitkäteräisellä veitsellä B:tä kahdesti selkään.

Korkein oikeus arvioi sitä, oliko A toiminut hätävarjelutilanteessa.

Rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Korkein oikeus totesi ratkaisussaan, että puolustautumisessa ei saa käyttää väkivaltaa enemmälti kuin hyökkäyksen torjumiseksi on välttämätöntä, eikä voimakeinoja myöskään saa käyttää ennen kuin niihin on tarve, eikä sen jälkeen, kun tilanne on jo ohi.

Korkeimman oikeuden mukaan B:n hyökkäyksen pysäyttämiseksi ja vaarattomaksi tekemiseksi olisi voitu kohtuudella edellyttää, että A olisi käyttänyt veistä vähemmän vaarallisella tavalla kuin lyömällä B:tä kaksi kertaa selkään. A olisi voinut rajoittaa lyöntien määrän yhteen tai joka tapauksessa käyttää veistä siten, että B:lle olisi aiheutunut lievempiä vammoja. Näistä syistä puolustusteko ei ollut hätävarjeluna sallittu, ja lopulta A tuomittiin tapon yrityksestä vankeuteen.

Ratkaisu KKO 2020:88 korostaa hätävarjelun välttämättömyysperiaatetta. Hätävarjelun varjolla ei voi ryhtyä mihin tahansa voimakeinoihin, vaan oikeudettoman hyökkäyksen pysäyttämisessä tulee valita vähiten vammoja aiheuttava vaihtoehto.